Kunnille maksettavien valtionosuuksien määräytymisperusteisiin on mahdollisesti tulossa muutoksia jo runsaan vuoden kuluttua. Tätä pohtii työryhmä, joka jättää mietintönsä helmikuussa.
Tässä yhteydessä, kun kerran valtionosuudet ovat työn alla, pitää ehdottomasti ottaa esille myös erikoissairaanhoidon kustannukset, jotka pitää saada valtion piikkiin.
Nykyisessä tilanteessa, jolloin vastuun kantaja on kunta, on vastuu taloudellisesti vahvoillakin, mutta pienillä kunnilla, kohtuuton.
Kuvitellaanpa tilanne, joka ei ole kaukaa haettu, nyt kun tiestö on heikentynyt, liikennemoraali laskenut ja liikenteen vauhti noussut.
Pienessä kunnassa (talous kunnossa) sattuu liikenneonnettomuus, jossa pahasti vammautuu elinikäisesti useampia kuntalaisia. Melkoisella varmuudella kunnan talous ei tämän jälkeen enää ole kunnossa.
Mikäli monta ihmistä joutuu pitkän erikoissairanhoidon pariin, seuraus todennäköisesti näkyy veroäyrissä. Ja ellei veroäyriin kosketa, niin silloin leikataan yhteiskunnan puolustuskyvyttömiltä (sairailta, vammaisilta, vanhuksilta, syrjäytyneiltä ym.ym.).
Esitän, että työryhmässä otetaan kantaa myös tähän asiaan.
 
Seppo Riihikoski
Nurmo
 
Lähetetty Ilkka 7.10.2008